Kirjanpidon väistely goes next level

Keittiön kaappien siivous yht’äkkiä kiinnostaa? Pyykit on viikattu pinoihin, ehkä jopa kaappeihin saakka? Kaikki mahdolliset nettisivut päivitetty? No sehän kertoo vaan siitä, että nyt olisi aika hoitaa kirjanpitoa ja teen vaikka mitä vältelläkseni sitä. Takavasemmalta löytyy vielä joku kaappi, joka kaipaa juuri nyt järjestelyä. Joku biisi, jonka voisi treenata. Apteekissakaan ei ole muuten käyty ainakaan kahteen viikkoon, sinne siis! Mielessä pyörii koko ajan silti laskujen maksaminen, lähettely ja kuittien järjestely, ARGH. Onneksi laskuissa on eräpäivät, joka pakottaa hoitamaan ne tiettyyn päivään mennessä. Siihen asti koko homma on möykky, joka odottaa selvittämistä ja painaa mieltä kunnes saan itseäni niskasta kiinni.

Naurettavintahan tässä on se, että ei niitä laskuja nyt ihan loputtomasti ole, eli ei niiden hoitamiseen mene edes kauaa. Silti tänäänkin olin kerännyt jo viikon sähköpostiin firmani laskuja odottamaan, että tulee sopiva energiaryöppy jonka aikana ne teen. No, sitä energiaa ei sattuneesta syystä ole nyt varastossa yhtään (hehe, ks. edellinen postaus), joten jollain bensan höyryillä hoidin ne äsken kuleksimasta. Ja koko sen ajan kirosin Mikolle, että ”nyt mä prkl teen tämän, tsemppaa mua niin selviydyn, mä inhoan tätä ylikaiken ja enemmän!”

Hommahan on oikeasti mulle vielä todella helpoksi tehty, kiitos isäni joka toimii kirjanpitäjäni – mikä luksus, josta olen ikikiitollinen! Omalle kontolleni jää vain laskujen kirjoittaminen ja lähetys, laskujen maksaminen, ajopäiväkirjan pitäminen, kuittien järjestely ja tositteiden lähetys isälleni.

Silti koko toimistosäätö on välillä liikaa. Se on jotenkin niin kaukana siitä mun perustyöstä (keikkailu, treenaus, laulunopetus), ja kaukana mielikuvasta, jossa työskentelen taidealalla ja päivät pitkät vaan sävellän menemään fiiliksen mukana. Voisin tehdä oman postauksen siitä, mitä kaikkea perustyön ulkopuolista tähän minun toimenkuvaan (ja muiden yrittäjämuusikoiden) kuuluu. 😀 Lista on melkoinen!

Kirjanpito

Ehkä meillä kaikilla vaan väistämättä on joitakin pakollisia osia töissä ja kotitöissä, joista muodostuu kaikista eniten niitä kynnyskysymyksiä ja inhokkeja. Miten muut ovat ratkaisseet inhokkitöiden hoitamisen? Mun pitää todellakin nyt keksiä joku muu käytäntö kuin möykyn kerääminen. Jos tulee hyviä vinkkejä inhokkihommien selätykseen tai vertaistukea, niin laittakaa kommenttiboksiin! Kivaa viikonjatkoa. ❤

❤ Elina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s