Kokemuksia etäopetuksesta laulutunneilla

Moni lauluopettaja ja lauluopiskelija on ollut tänä keväänä ihan uuden tilanteen edessä, kun laulutunnit on pidetty täysin etänä. En ollut itse koskaan aiemmin pitänyt tunteja etänä, joten uusi käytäntö piti ottaa haltuun todella nopealla aikataululla – käytännössä valmistautumisaikaa oli muutamia päiviä. Etäyhteyksien onnistumisessa auttoi työnantajani työntekijöille tilaama sovellus Zoom, joka mielestäni soveltui lauluopetukseen varsin hyvin. Aloitin opiskelun katsomalla oheisen videon, jonka opettaja Jim Daus Hjernee The Royal Academy Of Music Århusista (jossa muuten olen opiskellut vuoden!) on tehnyt. Video on mielestäni tosi selkeä ja hyvä. Siitä saa perusperiaatteet ja äänenlaadun optimoinnin hyvin haltuun!

Sattumalta minulla on kollega, joka oli erittäin perehtynyt Zoomin käyttöön. Hän avuaalisti piti tutor-sessioita meille ”ei-niin-valveutuneille”-tapauksille (kiitos Toni!) ja näin homma lähti hyvin käyntiin. Monet sovellukset pakkaavat äänen optimoiden sen selkeäksi puhetta ajatellen, ja ajattelevat musiikin olevan ”taustamölyä”. Zoomissa saa tämän kierrettyä ääniasetuksissa niin, että ääni kuulostaa hyvältä eikä puuroudu. Vaikka olin saanut videon ja tutorsession avulla hyvät ohjeistukset, niin ensimmäinen tunti jännitti aika paljon. Sen takia pidimme vielä lauluopekollegani kanssa kaksistaan kokeilusession, missä testasimme sovelluksen ääniasetukset käytännössä laulamalla. Suosittelen samaa muillekin, jotka opettelevat uutta etäopetussovellusta! On kiva aloittaa tunnit opiskelijoiden kanssa, kun osaa neuvoa ääniasetukset kunnolla eikä joudu itse opettelemaan samalla.

Oma etätyöpisteeni koostuu toimivasta nettiyhteydestä, tietokoneesta, äänikortista, kuulokkeista sekä mikrofonista. Käytän itse sellaista studiomikkiä, joka nappaa myös kauempaa äänen hyvin. Näin ollen en joudu opettaessa jatkuvasti kumartumaan lähemmäs mikrofonia. Omilla opiskelijoillani oli keskenään hyvin erilaisia etätyöpisteitä lähes studio-olosuhteista pelkkään läppärin mikrofoniin ja kaiuttimiin. Kaikkien kanssa tunnit kuitenkin onnistuivat hyvin. Tärkein kriteeri tai oikeastaan ainoa edellytys toimivalle tunnille on mielestäni toimiva nettiyhteys.

Etäopetus zoom

Jonkin verran olen säestänyt opiskelijoita kitaralla tai nappaillut ääniä pianosta, mutta enimmäkseen laulan lähtösävelet tai harjoitukset eteen itse. Tämä on suuri ero normaaliin laulutuntiin itselläni – huomasin tuntien aikana, että etätunneilla korostuu se, että haluan katsoa ruutua koko ajan jotta näen opiskelijan kunnolla. Näin ollen minulle on helpompi ratkaisu laulaa eteen kuin soittaa. Toki tämäkin olisi varmasti järjestelykysymys, mutta tämä toimi parhaiten omista testaamistani keinoista.

Etäyhteyksissä on aina pieni viive. Se tarkoittaa, että en voi säestää oppilasta kappaleiden aikana tai emme voi laulaa yhtä aikaa. Kaikki kappaleiden taustat tulevat siis opiskelijan kautta. Normaalisti tunneilla säestän itse todella paljon. Täytyy sanoa, että on kyllä virkistävää vain kuunnella – näin kuuntelukin herkistyy ihan erilailla ja jokainen pieni vivahde tulee huomioitua. Toisaalta taas yhdessä musisointi jää pois, mikä on aina kiva osa kaikkea musiikkitoimintaa – myös opetusta. Puolensa ja puolensa kummassakin!

Etäopetus laulutunnit zoom

On luonnollista, ettei etäopetus tietenkään korvaa täysin liveopetusta. Eihän se voikaan eikä se ole tarkoituskaan. Mutta hyvin paljon pystyy tekemään asioita etänä sekä ottamaan sellaisia työtapoja käyttöön mitä ei livenä tulisi ehkä ottaneeksi. Summasummarum: etäopetuksessa on niin paljon hyvää, että esim. laulutunnit etänä jatkossakin (hoi Lappi ja Keski-Suomi! :D) onnistuvat kyllä, tervetuloa vaan tunneille!

❤ Elina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s