
ESIINTYJÄ
Esiintyjänä toimin originaalimusiikin parissa sekä freelancerlaulajana eri yhtyeiden solistina. Kokoonpanoistani löytyy lisätietoa ”esiintyjä”-alalehdeltä. Olen keikkaillut koko elämäni, mutta oman yritykseni perustin vuonna 2008 ja viimeistään siitä lähtien toimintani on ollut ammattimaista.
Tällä hetkellä panostan omaan yhtyeeseeni Einoaan, joka esittää minun sävellyksiä Eino Leinon teksteihin. Einoassa toimin laulaja-kitaristina. Julkaisimme tammikuussa 2022 ensimmäisen tuplasinglen Rauha/Mua pelottaa ja toukokuussa kokopitkän albumin. Kesän 2022 keikkailemme aktiivisesti ympäri Suomea, lisätietoja keikoista Live-välilehden alta sekä Einoan kotisivuilta. Lisäksi olen mukana rytmimusiikkia esittävässä lastenmusiikinorkesteri Megasakissa, jonka ensimmäinen albumi julkaistiin helmikuussa 2022. Lisätiedot Megasakin kotisivuilta.
Ammennan omaan musiikkiini vaikutteita rytmimusiikin perinteistä ja urani alkuvaiheessa julkaisin omalla nimelläni vintagepoppia. Osallistuin Uuden Musiikin Kilpailuun 2013 tekemälläni kappaleellani He’s Not My Man, ja pääsin kuuden parhaan joukkoon. Kappaleen tuottivat Tuomo Prättälä ja Tommi Vainikainen. Vuonna 2014 Groovy Records julkaisi ”New Name”-albumini. Singleihin ”Jealousy”, ”He’s Not My Man” ja ”Poser” julkaistiin musiikkivideot vuosien 2013-2014 aikana. Esiinnyimme 6-henkisen yhtyeeni kanssa mm. blues- ja jazzfestivaaleilla sekä Bluesministeri Live-ohjelmassa.
Olen päässyt kehittämään itseäni sekä laulajana että esiintyjänä työskentelemällä ja keikkailemalla monien erilaisten yhtyiden kanssa. Local Voices -yhtyeemme teki vuosina 2013-2015 residenssi-tuotannon Verkatehtaan kanssa, ja toteutimme kuusi isoa konserttikokonaisuutta eri teemoilla. Julkaisimme originaalimusiikkia sisältävän ”Runot”-albumin 2015. Lauluyhtye- ja stemmatyöskentelyä olen päässyt kehittämään the3ees-yhtyeen kanssa mm. joulukonserttikiertueilla, Musta Lammas-kuoron kanssa sekä We Love Vocals-taustalauluyhtyeen kanssa.
Ammattimuusikkona olen pystynyt elättämään itseni Sense-yhtyeen keikkailun myötä. Perustimme vuonna 2009 vanhaan rytmimusiikkiin erikoistuneen cover-yhtyeen Sensen, joka on sittemmin esiintynyt mm. eri puoleiden tilaisuuksissa, kansanedustajien juhlissa, presidenteille, Shanghaissa Itsenäisyyspäivän vastaanotolla, laivoilla ja ravintoloissa, Tukholmassa opiskelijajuhlissa sekä sadoissa yksityistilaisuuksissa.
Perustin Elina Arlin Trio: Suomesta-yhtyeen 2017, jolle sovitin yhdessä pianisti Henri Mäntylän kanssa suomalaisia klassikkosävelmiä. Julkaisimme studiolivevideot ”Lumi teki enkelin eteiseen” (2017) ja ”Muistatko Monrepos’n” (2018) sekä teimme Etelä-Suomessa pienen kiertueen.
Vuonna 2021 toteutimme We Love Vocals-yhtyeellä Äänessä-hankkeen, jossa toimme taiteen tekemisen prosessia sekä ihmisäänen mahdollisuuksia esille yhdessä artistivieraidemme Antti Aution, Ainan ja Paul Eliaksen kanssa. Sarja julkaistiin syksyllä 2021 YouTubessa. Kiitos Taiteen edistämiskeskukselle hankkeemme mahdollistamisesta!
KOULUTUS
Olen koulutukseltani musiikin maisteri (Sibelius-Akatemia 2015) ja muusikko (Helsingin Pop & Jazz konservatorio 2013). Etenkin Aija Puurtisella lauluopettajana ja mentorina on ollut suuri positiivinen vaikutus minuun. Opiskelin vaihto-oppilaana The Royal Academy Of Music Århusissa 2010-20211 rytmistä laulua.
Suurimman oppini muusikkoudesta ja laulamisesta olen oppinut tuhansien keikkojen ja laulamisen parissa vietettyjen tuntien kautta sekä pääsemällä soittamaan itseäni parempien soittajien kanssa. Mielestäni muusikkous on taito, jota oppii ennenkaikkea tekemällä ja kokemalla.
LAULUOPETUS
Opetan sivutoimisesti Sibelius-Akatemiassa pop&jazz-laulua sekä laulun perusopintojen kurssia (2019-) musiikkikasvatuksen aineryhmässä. Ennen Sibelius-Akatemiaa työskentelin Turun konservatoriolla 2013-2019 opettaen tulevia ammattimuusikoita. Pedagogina pyrin opettamaan kokonaisvaltaista, kehollista, ergonomista ja sävyrikasta äänenkäyttöä, eri rytmimusiikin tyylien erityispiirteitä sekä kannustamaan opiskelijoitani etsimään omaa musiikillista polkuaan sekä taiteilijuuttaan.
PODCAST
Hyvä kollegiaalinen yhteistyö Katri Liiran ja Annika Tepposen kanssa sai meidät aloittamaan Suomen ensimmäisen ”We Love Vocals”-laulupodcastin vuonna 2020, jota julkaisee Bauer Media. Olemme julkaisseet kolme tuotantokautta vuosien 2020 ja 2021 aikana. Podcastimme on saavuttanut suuren suosion etenkin lauluammattilaisten keskuudessa, mutta se sopii kaikille laulukeskustelusta kiinnostuneille harrastajista alkaen.