Keikkahiuksien teko eli nopeat kampaukset ala wannabe-kampaaja

Monet ystävistä kyselevät paljon keikkalaittautumisesta, siihen kuluvasta ajasta ja omista rutiineistani. Jaan seuraavaksi muutamia vakkarikampauksia, joita käytän itse paljon keikoilla. Juhlalook on tietty hankalampi toteuttaa ja vie enemmän aikaa, kun taas nopeat kampaukset tulevat kaikki alle vartissa. Mutta etenkin iltapukukeikoille on PAKKO laittautua, ja muillakin keikoilla omassa päässä jyskyttää usein ”esiintyjän on oltava astetta laittautuneempi kuin yleisön”-sääntö. Onkohan tämä vain mun pään sisällä?:D

Yleensä aina laittaudun itse. Vain kuvauksiin / levynjulkkareihin / johonkin speciaalikeikoille ammattilaiset laittavat hiukset ja meikin. Ammattilaisilta saadut hyvät niksit, oma kiinnostus ja hyvät tuotteet ovat siis tärkeät DIY-laittautujalle. Ja toisaalta, mikä toimii toisen hiuksiin ei taas ollenkaan toimi toiselle. Aluksi esittelen muutamia pidemmän kaavan kampauksia ja lopussa nopeampia – eli luvassa ohjeita wannabe-kampaajan hiusharjasta!

HIUKSET kun on aikaa. Hyvä pohja on tässä tosi tärkeä. Yleensä laitan kestävää pohja-ainetta, kiharran lämpökihartimella ja laitan klipseillä edelleen rullalla olevan hiuksen (saman kokoisena kun oli kihartimessa) jäähtymään. Kun koko pää on käsitelty (tähän menee n.30min minun hiuksilla) teen meikin jäähtymistä odotellessa.

Jäähtyneistä hiuksista on hyvä alkaa rakentamaan mitä vaan; perinteistä nuttura-kampausta, näyttävämpää ylösnostettua kampausta, auki olevaa kiharapilveä tai puoliksi auki-kampausta. Jos nostan hiuksia ylös, niin tupeeraus (joko tavallisella kammalla tai tupeerausharjalla) ja työstölakka (joku halpis vaan) on pelastus. Sekä tietty pinnejä! Asu ja soitettava musiikki sekä mahdollisesti tilaisuuden teema määrittävät kampausta. Teen hiukset yleensä ihan fiiliksen mukaan, eli en todellakaan suunnittele etukäteen kuin ehkä kampauksen muodon päälinjan. Iltapukukeikalle huolitellumpi, bilekeikalle räväkämpi jne. Lopuksi laitan kiiltosuihketta, jossa on myös hyvä pitävyys.

kiharapilvi kampaus
Kiharat vain kevyesti avattu sormilla, kiiltolakka päälle. Nopea(hko) ja helppo!
juhlakampaus
Sama pohja kihartimella ja klipseillä, hiukset tupeerattu ja nostettu ylös osissa ja kiinnitetty pinneillä. Samalla tsekkailen peilillä sivulta ja takaa, että lopputulos alkaisi näyttää suht järkevältä. 🙈
nutturakampaus juhlakampaus
Nutturat: nuo kiireisen hetken pelastajat. Tässä on näköjään tullut tosi kiire, kun olen kihartanut vain latvat. Mun makuuni se näkyy lopputuloksesta, ainakin olisi voinut tupeerata enemmän muuta hiusta, jotta olisi tullut kokoa lisää kampaukseen.

HIUKSET nopeammin / rennompaan tilaisuuteen. Tähän on miljoonia vaihtoehtoja! Suorat hiukset suoristajalla (joihinkin asuihin ihan nappivalinta!). Erilaiset lettikampaukset (koko pään ympäri = elovena-look, kalanruodot, ranskalaiset, kahdella pyöritetyt jnejne), ja niissä pääpointti on mulla aina avata letti kunnolla auki, jotta hiukset näyttäisi paksummilta ja letistä tulisi näyttävä. Myös tiettyjen mekkojen kanssa hiukset ”yläponnarille” ja omilla hiuksilla ponnarin ympärille kieputettu hiusponnari toimii kivasti. Yläponnari piristää kivasti kasvojen ilmettäkin. Mä teen yläponnarin aina pääalaspäin, paremman tekniikan puutteessa…. 😀

lettikampaus
Letti hiusten etuosassa, loput vaikka tupeeraten tai kiharalla nutturalle. Sopii mun mielestä hempeään tyyliin ja kesään.
yläponnari
Yläponnari ei petä! Etenkin casuaalimmille keikoille toimii hyvin. Kuva Jari Flinck.

Puoli pikkumyy”-kampaus: Osio ylhäältä kiinni (mä katson peilillä että sivut ja takaosa on suorat), joku letti / kieputus ja parilla pinnillä kiinni. Tarvittaessa muiden hiuksien suoristus. Oon käyttänyt etenkin smartcasual keikoilla välillä ja rennommissa tilaisuuksissa. Tätä käytän näistä myös arkena jonkun verran, tosin helpotettuna versiona (en paljoa peileihin silloin kurki, hehe).

Ja lopuksi mun lemppari: Rock-kampaus. Sain tähän idean taannoin Barcelonan reissulla, kun näin eräällä baarimikolla tällalailla hiukset. Skannasin kampausta ja päättelin, että jotenkin näin se tehdään: Ensin suurin osa hiuksista ylös ponnarille, vain pienet kaistaleet sivuilta ja niskasta kahdelle ranskalaiselle / pyöritetylle letille ja niskaan kiinni. Loput hiuksista tupeerataan osioissa ja kiinnitetään pinneillä. Superhelppo, nopea ja saa aina tosi näyttävän! Seuraavana päivänä tosin selvitystyö on melkoinen…

Pirteä ”puoli pikkumyy”-kampaus
kampaus rock-henkinen
Rock-kampaus! Tämän hetken lemppari. Tätäkin voi varioida koossa ja muodossa tosi paljon.

Muistutan, että en todellakaan ole oikea kampaaja (termeistä ehkä huomaatte… :D) , mutta hiustenlaitto tuo mulle paljon iloa ja tykkään väkerrellä etenkin keikoille hiuksiani. Toivottavasti näistä on iloa sun kampaushetkiin! (: Kysy rohkeasti, jos haluat tarkemman selostuksen jonkun kampauksen teosta. Ja uudet ideat on toki myös tervetulleita. Kivaa viikkoa!

❤ Elina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s