Shanghain terveiset / Pistokeikka Kiinaan

Terveisiä Shanghaista!

Huhhuh miten hektiset pari päivää takana! 😎 Olimme Sense-bändini kanssa pistokeikalla Shanghaissa paikallisen Suomi-seuran Itsenäisyyspäiväjuhlissa. Ei mikään normikeikkaviikonloppu siis, tai ainakaan minulle 😂 Lähdimme matkaan perjantai-iltana Suomen aikaan ja vietimme yön koneessa. Olimme perillä paikallista aikaa lauantaiaamuna (ja Suomen aikaan keskellä yötä), ja menimme muutamaksi tunniksi nukkumaan ennen soundcheckiä. Soundcheckin jälkeen minulla meni laittautumiseen kaikki aika ennen keikkaa, pojat vielä nukkuivat tai kävivät kaupungilla.

Keikka oli super kiva ja kaikki väsymys unohtui shown aikana. Meidän osuus alkoi Finlandian laulamisella Suomen lipun tullessa juhlasaliin. Loppuillasta meillä oli ihan normaalia bilemusiikkia. He halusivat Suomesta bändin juuri suomalaisen ohjelmiston takia, joten meidän seteissä oli paljon suomalaisia klassikoita. Maailmahan on täynnä bilebändejä ja ammattimuusikoita, joten bändin lennättäminen Suomesta on yllättävää vaikkakin tietty ymmärrettävää Suomi-musiikin takia. Mulla oli tietty tarve olla lavalla heidän panostuksen arvoinen, joten laitoin peliin 110% koko ajan. Keikka meni tosi hyvin ja sekä meillä että yleisöllä oli tosi kiva ilta. ❤️ Suomen aikaan keikka oli ihan aamupäivällä, joten jatkettiin poikien kanssa vielä iltaa muun juhlaväen mukana. Tutustuttiin muutamaan suomalaiseen joiden kanssa ilta sujui mukavasti. Olin itse tuossa vaiheessa jo ihan aikaerosta sekaisin ja koko reissun ajan tunnuin olevan jossain kahden aikavyöhykkeen välillä.

Meidän hotelli oli ihan uskomattoman upea Fairmont Peace Hotel, en ole varmaan koskaan ollut missään noin hienossa hotellissa. Herättiin aamupalalle ja mentiin uudestaan nukkumaan. Koko porukka oli nukkunut keikkaa edeltävänä yönä vain muutaman tunnin, joten nähtävyyksien katselua tärkeämpää oli nukkua univelkoja pois.

Lähdettiin iltapäivällä vasta kolmen jälkeen tutustumaan kaupunkiin. Kierreltiin poikien viime vuonna löytämiä paikkoja (Sense oli viime vuonnakin tuolla minun tuuraajan kanssa, Anton oli vastasyntynyt niin en lähtenyt silloin reissuun) ja suomalaisten vinkkaamia ostospaikkoja. Minä ja Mikko (jep, ollaan molemmat tässä bändissä eli perheyritys kyseessä 🎶🤟) lähdettiin suosituksen perusteella teettämään eräälle räätälille keikkavaatteita. Meistä otettiin mitat ja sovittiin pukujen tarkemmat speksit, ja he postittavat asut Suomeen. Minä teetin kaksi iltapukua (toinen samanlainen kun yhdellä naisella juhlissa, joka myös vinkkasi kenellä oli teettänyt mekon) ja Mikko yhden mittatilauspuvun. Meillä meni tuohon reissuun aika pitkä aika, mutta toisaalta tuo tuntui järkevältä. Loppuilta etsittiin lapsille ja isovanhemmille (jotka hoitivat lapsia reissun ajan❤️)tuliaisia ja mentiin hetkeksi hotellille.

Mentiin illalla vielä poikien kanssa (bändin pojat on aina poikia vaikka olisivat nelikymppisiä 😇) syömään ja viettämään iltaa paikalliseen jazzbaariin. Loppuilta vietettiin hotellihuoneessa jutellen. Meidän bändi on ollut kymmenen vuotta kasassa, joten tunnemme toisemme tosi hyvin. Oli kivaa viettää kunnolla aikaa yhdessä ja yhteinen pitkä historia tekee sen, että tuossa porukassa on helppoa olla ihan oma itsensä ja tulee ymmärretyksi jo puolesta sanasta. Ilta venyi aikaeronkin takia myöhään suhteessa aikaiseen aamuherätykseen.

Seuraavana aamuna meillä oli kuljetus hotellilta lentoasemalle jo klo 7, joten syötiin tosi pikainen aamupala ja lähdettiin liikenteeseen. Lentoasemalta vielä hankittiin muutama puuttuva tuliainen kotiin. Kone lähti Suomen aikaan aamuyöllä ja on perillä iltapäivällä. Ajattelin, että nyt on hyvä hetki koittaa kääntää rytmiä joten nukuin koko alkumatkan. Nyt kirjoittelen täällä koneessa postausta ja pian laskeudutaan. Ihana nähdä kohta lapset (en ole koskaan ollut näin kauaa erossa heistä 😭), seuraavat kaksi päivää on mulla töistä ihan vapaana jotta en ole heti uudestaan erossa lapsista. Ikävöinnistä huolimatta oli tosi kiva nähdä Shanghaita, olla Mikon kanssa reissussa ja keikka oli superkiva. ❤️ Keikkareissut ulkomaille on omalta osaltani olleet aina tuollaista pyrähdyksiä, mutta tämä oli kyllä next level aikaeron takia.

Kivaa viikkoa!

❤ Elina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s