Miten markkinoida uutta bändiä?

Uusi bändi, kohdeyleisö selvillä, musaa valmiina – enää keikat puuttuu. Toisin sanoen maailman paras bändi, josta kukaan ei tiedä mitään. Tämähän on meille muusikon rentuille ihan tuttu tilanne, eikö? 😀 Kokosin muutamia vinkkejä tähän, jotka perustuvat siihen, miten itse olen markkinoinut omia yhtyeitäni tähän asti. Ja heti perään toim.huom. – olen markkinoinnissa amatööri, mutta toistaiseksi homma on toiminut omalla kohdallani tällä systeemillä. Laita kommenttiboxiin omat vinkkisi, niin saadaan lisää hyviä ideoita kaikille jakoon! Sharing is caring – uskon itse vakaasti, että toisten menestys ei ole keneltäkään pois vaan kaikille lisää. Nämä vinkit on tarkoitettu indie-artisteille, coverbändeille, trubaduureille ja muille DIY-bändeille.

  1. Hyvä visio. Mitä musiikkia, kenelle pääsääntöisesti suunnattu? (vrt. baarikeikat, lapsien tapahtumat, hääparit, firmojen bileet, laivakeikat, oman musiikin esittäminen klubeilla / konserteissa?) Oletusarvo on se, että musa toimii.
  2. Hyvät kuvat. Promokuvat kannattaa olla yhtä esitettävän musiikin ja toivotun fiiliksen kanssa. Mä olen aina käyttänyt ammattikuvaajia, omat taidot ei riitä. Huomaan käyttäväni samoja hyväksi havaittuja kuvaajia, joiden kanssa ei tarvitse miettiä kohtaako näkemykset.
  3. Hyvät ääninäytteet. Melkein minkä tahansa homman markkinoinnissa pitää olla hyvä ääninäyte. Nämä voi äänittää itse jos taitoa löytyy, mutta me ollaan aina tehty studioissa ja ammattiäänittäjien & miksaajien kanssa. Nykyään myös studiolivet, keikkalivevideot jne YouTubesta löytyvä videomatsku on tärkeässä roolissa markkinoinnissa.
  4. Nettisivut. Paljon löytyy valmiita pohjia, mutta meillä on sattumalta suvussa ammattilainen, joka on koodannut nettisivuja meidän bändeille. Taas sama juttu kuin muissa – jos et itse osaa, niin ulkoista.
  5. Oman lähipiirin infoaminen. Kun promopaketti on kasassa ja kaikki tarvittava löytyy yhdestä paikasta (ne nettisivut), niin on aika heitellä verkkoja vesille. Omaa lähipiiriä ei kannata aliarvioida, vaan nimenomaan mainostaa myös omille tutuille. Itse ainakin aina haluan mieluummin suositella kuvaajiksi, miksaajiksi yms omia taitavaksi havaittuja kavereita – ja saman olen huomannut myös kulkevan toiseen suuntaan. Mutta toki lähipiirinkin pitää ensin tietää, että tällainen bändi on olemassa ja tältä se kuulostaa. Tämän vinkin olen kuullut Christian Vuustilta, joka oli bändiopettajani opiskellessani Tanskassa rytmistä laulua (ja monta muutakin hänen vinkkiään on jäänyt mieleen).
  6. Laajemmin omien verkostoiden käyttäminen. Tutuille tuottajille, ohjelmatoimistoille yms infopaketin lähettäminen ja perään soittaminen. Homma kannattaa tehdä helpoksi ja paketin olisi hyvä olla jo oikeasti ihan valmis tässä vaiheessa. Markkinointia kannattaa laajentaa kaikille sellaisille tahoille, joiden kanssa haluaisi tehdä yhteistyötä. Artistina tehdessäni hommia (oman levyn ja sinkkujen markkinointi) käytin ulkopuolista promoottoria, joka markkinoi hommaa eri medioihin. Ulkoistaminen on näissäkin jutuissa oikeasti hyvä idea, varsinkin jos on joku selkeä promottava asia kuten levy / kiertue.
  7. Mainostaminen (esim. eri sivustoilla, googlessa, somessa jne) ja suora keikkojen myynti kohdeyleisölle. Googlaile miten ihailemasi bändit mainostavat itseään ja mieti, kuinka voisit erottua joukosta.
  8. Sana kiertää. Näin on käynyt oikeastaan aina, että jonkun ajan kuluttua suurin osa keikoista tulee ”kun olitte soittamassa siellä ja siellä” tai ”mun serkunkin firma on käyttänyt teitä ja he suosittelivat”. Eli – needless to say – keikat kannattaa hoitaa hyvin: soittaa hyvin ja käyttäytyä hyvin.

Me vietettiin juuri akustisia versioita hittibiiseistä tekevällä triollamme ”promopäivä” ja toteutettuna on nyt tämän listan kohdat 1, 2 ja 3. Eli kivoimmat tehty ja raskaimmat edessä, oh nou…! Rykäistiin yhden päivän aikana sekä kuvat että demot kasaan. Kohtaa yksi eli visiota on hiottu jo pari vuotta kasaan keikkojen lomassa ja visio on tarkentunut keikkareissuilla ja pohtiessa mikä toimii meille parhaiten ja millaisia keikkoja halutaan tehdä. Kun saadaan valmiiksi koko promopaketti, niin voitte sitten arvioida, että onko suutarin lapsella kenkiä vai miten se menikään. 😀 Tällä hetkellä olen mukana neljässä eri porukassa jotka tekevät kohtia 1, 2 ja 3 aktiivisesti, mikä tarkoittaa että teen paljon sellaista työtä mikä ei näy vielä missään. Rauhallista muurahaisen hommaa siis! Mutta siitä kyllä tykkäänkin. ❤️

Keikat on se syy noille kaikille kohdille. ❤ Parasta! Kuvat Jari Flinck / Tenho Resto Bar.

❤ Elina

Yksi vastaus artikkeliin “Miten markkinoida uutta bändiä?”

  1. […] Linkki Elinan kotisivujen blogitekstiin uuden bändin markkinoimisesta. […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: