Yrittäjän loma(?)

Olen ollut toiminimiyrittäjä reippaasti yli kymmenen vuoden ajan. Yritykseni kautta olen hoitanut enimmäkseen keikkojen, mutta myös koulutuksien ja yksityisen lauluopetukseni laskuttamista. Olen aina tehnyt yritykseni kautta hommia jonkin toisen asian sivussa: aluksi opiskelujen ja sittemmin opetuksien. Nämä ammatit on ollut helppoa laittaa rinnakkain, koska olen aina työskennellyt ammattioppilaitoksissa ja opetus on päiväopetusta. Keikat taas useimmiten tapahtuu silloin, kun muut ihmiset lomailee eli viikonloppuisin ja iltaisin.

Tämä kulunut kesä on siitä erikoinen, että tähän asti ei ole ollut keikkoja. Toki treenejä ja omaa työtä sitäkin enemmän, mutta ne kaikki on tuntuneet aika lungilta. Eli ensimmäistä kertaa 15 vuoteen mulla on ollut kunnon kesäloma! Vai onko?

Yrittäjänä usein on ajatus, että on joko töissä tai on työtön. Hommia tehdään kun niitä on ja jos lähtee lomalle, niin se saattaa tarkoittaa isoja tulonmenetyksiä. Lomat harkitaan tarkkaan ja lomalla on kuitenkin pakko pyörittää sähköpostiliikenne ja hoitaa juoksevia asioita. Yleensä joka päivä on jotain pientä pakollista tehtävää, mutta ne on oppinut hoitamaan ilman että lomafiilis rikkoontuu. Nykyään on näppärää, kun kännykälläkin voi hoitaa sähköpostit 👍

Yrittäjänä toimiminen tuo paljon vapautta. Voin tehdä töitä mökiltä käsin, voin lähteä reissuun (toki usein läppäri mukana) ja voin tehdä työni ainakin vain itseäni koskevien töiden osalta etenkin loma-aikana lasten päiväuniaikaan ja illalla (ainakin useimmiten). Joskus toki on viikkoja, kun ei ehdi käydä edes kääntymässä kotona ja on laittanut itsensä melkoisiin aikataulusoihin rämpimään. Yrittäjänä toimimisen varjopuolia on tietty se, että kukaan ei patista hommiin (tai joskus rajoita hommien määrää) ja saan tehtyä töitä vain juuri sen verran kun ehdin tehdä. Plus ainainen fiilis siitä, että pitäisi tehdä enemmän 🙈 Se on varmaan monen yrittäjän riesa. Tunnistan itsestäni, että en oikein osaa lomailla hyvillä mielin tai jos lomailen, niin sitten pitää tehdä jotain muuta yleishyödyllistä (kuten laittaa kotia tai remontoida, järjestää lapsille kivaa ohjelmaa tms) 😆

Kysyin taannoin kesäloman jälkeen mun yhdeltä vanhalta lempparikollegalta, että ”oliko hyvin duuneja kesällä?”. Hän mietti hetken ja sanoi, että ”Noo, ei duuneja mutta kyllä mä koko ajan olin keikalla! Pääsin soittamaan tosi paljon.”. Mäkin tietty tarkoitin duuneilla keikkoja, mutta sain hyvän muistutuksen siitä, että ne keikathan on sitä parhautta. Se on se muu säätö (aikataulut, kirjanpito, sähköpostit), mikä joskus ainakin minua vähän kuormittaa.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Elina

Ps. Käy kurkkaamassa mun Kotona-blogi, siirsin sinne kaikki kotia, perhettä, puutarhaa ja remonttia koskevat tekstit. 🌱

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: