Kevään kuulumisia – Einoa, We Love Vocals, opetukset ja keikat

Kevään ensimmäisiä viikkoja viedään! On mahdollista, että tästä vuodesta tulisi ainakin sen loppupuolella jo normaalimman arjen kaltainen. ❤ Ja jos ei, niin sitten taas sopeudutaan ja keksitään uusia juttuja. Nyt kun katsoo taaksepäin (eikä tarvitse katsoa kuin puoli vuotta!), niin monta hyvää juttua on seurannut tästä kaikesta minullekin. Kun yksi iso ja paljon aikaa aiemmin vienyt osa-alue jäi viime keväänä pandemian puhjettua pois ( eli lähes kaikki keikat :D), niin tottakai se tarkoittaa sitä, että jotain uutta mahtuu tilalle. En osaa olla vain toimettomana ja pyöritellä peukaloita.

Yksi tosi kiva juttu on, että sain Taikelta apurahan, jonka turvin sävellän, sovitan ja harjoittelen Einoa-projektia tänä keväänä. Projektin nimikin vähän viittaa, että tekstit ovat Eino Leinolta.<3 Mä olen suuri luontofani, ja monet Leinon tekstit kolahtaa jonnekin sielun ytimeen. Myös monet rakkauteen sekä yksinäisyyteen liittyvät tekstit häneltä puhuttelevat paljon. Aloitin projektin valikoimalla runoja, ja niitä on valittuna aika iso määrä. Säveltänyt olen tähän mennessä kolme, mutta kalenterissa on joka viikko koko kevään Einoa-päiviä, joten joka viikko valmistuu muutama lisää. Parhaillaan kärsin vilustumisen takia kurkkukivusta, ja tänään sävelsin yhden kappaleen vain pianolla. Tosi kivaa vaihtelua, ja ainakin biisi on erilainen kuin aiemmat!

Meidän Korona-lenkeistä alkanut We Love Vocals -podcastin 2.tuotantokausi alkaa nyt perjantaina, eli 15.1. Koko ensimmäinen tuottari on siis jo kuunneltavissa – käykää tsekkaamassa, jos konsepti on teille vieras! Etenkin haastattelut sekä jaksot 2 ja 9 sopivat ihan kaikille. (: Meillä kävi kesken 1.tuotantokauden myös onnekas juttu, kun saimme julkaisijaksi Bauer Median. ❤ Helpottaa meidän ediointi- ja säätötyötä, ja saadaan keskittyä enemmän sisältöön.

Opetukset pyörii enimmäkseen etänä Sibelius-Akatemialla sekä oman laulustudioni kautta parina päivänä viikossa, ja juuri nyt en alkukeväälle ota uusia yksityisoppilaita (vanhat toki voivat jatkaa sovittuun tapaan!). Loppukeväästä tilanne saattaa olla taas toinen, mutta maaliskuun loppuun saakka on kalenteri valitettavasti opetuksen osalta täysi. Voi silti laittaa edelleen kyselyitä opetuksista, voin suositella kyllä eteenpäin osaaville kollegoille. ❤

Keikat – niitä on kyllä ikävä. En pääse missään tällä hetkellä toteuttamaan sitä puolta itsestäni, mikä on ihan kamalaa. Onneksi kalenterissa on muutama keikka alkuvuodelle, joita ei ole peruttu. Kuitenkin määrä on ihan murto-osa aiemmasta keikkamäärästä, koska esim. tammikuu on mulla yleensä ollut tosi hyvä keikkakuukausi, kun on ollut useita vakkaritilaajia ja ”irtokeikkoja” niiden lisäksi.

Pidetään peukkuja, että tilanne normalisoituisi ja pysytään terveinä! (:

Kuva Alina Ainola

❤ Elina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.
<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: